Yöpilvibongausta 3/4.8.2008

Yritin siis ensimmäistä kertaa tosissani havaita valaisevia yöpilviä tänä kesänä viime yönä, eli 3/4.8.2008. Aloitin havainnot n. 23.20, mutta tuolloin taivas oli vielä kovin vaalea, Kesäkolmiokin erottui vain vaivoin. Klo 23.30 aurinko saavutti -6 asteen maagisen rajan, jolloin yöpilvien näkyminen alkaa tulla mahdolliseksi. Vilkuilin eri suuntiin taivaalle, mutta merkkiäkään yöpilvistä ei näkynyt. Tässä vaiheessa kylmyys alkoi jo vaivata havaitsijaparkaa, joten lähdin hetkeksi sisälle lämmittelemään. Noin klo 00.00 lähdin uudestaan ulos yöpilvien varalta. Taivaalla ei kuitenkaan näkynyt juuri mitään, paitsi nyt jo hyvin näkyvä Kesäkolmio, ja muutama muu kirkkaampi tähti. Lähdin sisälle n. klo 00.20, mutta käväisin vielä kerran ulkona klo 00.30-00.40, mutta koska sitkeästä yrityksestä huolimatta yöpilvet yhä välttivät tarkkaavaisen havaitsijan silmää, päätin vetäytyä unten maille ja tehdä yöstä negatiivisen havainnon.

Havaintopaikan valinnan suhteen teinkin vähän toisenlaisen ratkaisun, kuin olin alunperin suunnitellut. Tyydyin nimittäin tekemään havaintoja asuinpaikkani pihalta (rivitalokämppä, pihalta ok näkymät joka suuntaan) ja läheiseltä hakkuuaukealta.

Yhteenvetona:

Negatiivinen yöpilvihavainto
Pvm: 3/4.8.2008
Klo: 23.20-00.40
Havaintopaikka: Moisiovaara, Hyrynsalmi
Havainto-olosuhteet: Selkeää, +3 C

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s