Kooste kevätkauden havainnoista

Näin on taas yksi havaintokausi saatu pakettiin! Keskitalvella minulla oli havaitsemisen suhteen pieni tauko, kun pakkaset paukkuivat jokaisena selkeänä yönä -20 pahemmalla puolella. Kyllä sellaisissa olosuhteissa sisukkainkin havaitsija hyytyy! Ensi vuonna täytynee ostaa isompi haalari, jonka alle mahtuu enemmän lämmintä vaatetta, niin voi havaita tehokkaasti vaikka olisi pakkasta -30!

Kevätkauden havainnot aloitin maaliskuussa. Tuolloin tuli havaittua esimerkiksi Ison Koiran, Yksisarvisen ja Peräkeulan alueen avonaisia joukkoja. Tämän alueen tähdistöt ja kohteet ovat minulle olleet viimeaikoihin asti hieman alihavaittua aluetta Tämä johtuu pitkälti siitä että ne näkyvät juuri keskitalvella, jolloin into havaitsemiseen ei aina ole ylimmillään. Kuitenkin nyt kevättalvella havaitsin tämän alueen kohteita. Havaittujen kohteiden joukkoon päätyivät esimerkiksi NGC 2353 ja 2360.

NGC 2360, avoin joukko Isossa Koirassa.

Koska keväällä on paljon galakseja havaittavissa, niin niitä tuli myös havaittua. Maaliskuussa havaitsin ainakin NGC 2683:n ja NGC 4605:n. Huhtikuun havainto-ohjelma koostuikin lähes yksinomaan galakseista. Huhtikuussa galaksien osalta tuli havaittua NGC 6503, NGC 4526 ja galaksipari NGC 4490, -85. Kuun viimeisten havaintoöiden aikana tuli havaittua myös vanhoja tuttuja kohteita kuten Messier 5 ja NGC 2392, joka tunnetaan paremmin nimellä Eskimosumu.

NGC 6503, lähes edge on -asennossa näkyvä galaksi Lohikäärmeesä.

Näin on siis yksi havaintokausi saatu taas päätökseen. Seuraavan kesän vietän Sodankylässä, napapiirin pohjoispuolella. Tämän vuoksi havainnot jäävät vähäisiksi, koska ainoa havaintokohde joka kesän aikana näkyy on no, Aurinko! Lisäksi saatan havaita joitakin ilmakehän ilmiöitä jos intoa piisaa. Seuraavan kerran pääsen havaintopuuhiin taas syyskuun alussa, kunhan palaan taas takaisin Turkuun. Nyt tälläerää hyvää kesää kaikille!

Advertisements